perjantai 2. toukokuuta 2014

Päivän mietelause

Joskus nuorena, koulussa, luimme runoja, mietelauseita, kopioimme niitä vihkoihin, toisiltamme, runokirjoista,  lehdistä, mistä milloinkin. Se oli sen ajan, sen vuoden hullutus. Jos nyt hullutukseksi voi kutsua runojen keruuta. Mutta joka tapauksessa löysin mietelauseen, muista nyt enää kenen kirjoittama, mutta kirjoitin sen kuitenkin vihkooni, Tommy Tabermanin ja monien muiden runoilijoiden runojen sekaan.

´´Puhehalunsa tyhmä jo vaientaa, hän voi hiljaista viisasta muistuttaa´´.

Ja tuo pieni lauseenpätkä on koko elämäni, kaikissa tilaisuuksissa, varsinkin keskusteluissa joista en tiedä yhtään mitään, seurannut minua kuin hai laivaa. Aina. Takaraivossa. Melkein itseäni välillä naurattaa. Että jos noi tietäisi. Etten mitään tiedä. Mutta hyvin on toiminut ja tulee toimimaankin. Siitä on tullut osa minua. Tai ehkäpä osa minua olisi aina ollut viisaasti hiljaa. Kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti