Köyhä

Köyhä. En ainakaan minä. Jos ajatukset, lapset, talo, kauppa, hirveä kasa vaatteita, lasketaan mukaan. Mutta jos rikkauteen tarvitaan vino pino seteleitä purkissa kaapin päällä tai pankkitilin saldossa täytyy olla nollia muutama enemmän kuin meikäläisen seitsemän euron saldossa niin kyllä. Olen köyhä. Rutiköyhä.
Eikä se nyt niin kauheasti menoa haittaa, kun on mies joka maksaa laskut. Saan sentäs ruokaa pöytään. Mutta. Välillä sitä tuntuu että kun kuusi päivää töitä tekee ilman sen kummempia sairaslomia, hirveän pitkistä lomista puhumattakaan niin välillä tulee tyhjä olo, kyllä kai minäkin nyt ansaitsisin saada muutaman roposen työstäni. Olkoonkin että itselleni teen, mutta silti. Aina pitää pihtailla, miettiä jopa pieniä ostoksia kuten  ostaako servettejä tai ulkokukkasia, vai jättääkö seuraavaan kertaan. Jos ollenkaan.
 On sillä vaan kummallinen mahti. Rahalla. Sen perässä sitä ihminen tekee mitä vaan. Kuten töitä, ilmaiseksi. Jos vaikka. Jos vaikka tänä kesänä jäisi muutama seteli vanhuusvaraksi, tai edes talven rientoihin. Mutta yleensä tuossa syksyn korvilla nekin vähät säästetyt on kiltisti kannettu verottajalle, joka ne auliisti vastaanottaa, enemmänkin jos vaan olisi.
Niinpä niin. Mutta huomenna saan sentäs vielä mennä töihin. Uskomaan. Luottamaan. Että kyllä se vielä tästä tämä lama.
Ja Ps. olisin totisesti onnellinen jos saldossani olisi edes muutama nolla. Kiitos!